
Entinen lehmien hoitaja ja puistopuutarhuri, kahden lapsen äiti, rekka/kaivurimiehen vaimo ja karvatassujen laumanjohtaja.
Etsii elämän tarkoitusta ja uutta ammattia mihin kouluttautua, koska leikattu olkapää ja mielenterveys ei enää kestä maatalouslomittajan työtä.
Lisäksi sairauksien listalta löytyy vaikea toistuva masennus, paniikkihäiriö, aivolisäkkeen kasvain, toistuvat veritulpat. Sairaslomalla tällä hetkellä ainakin 30.6.2012 asti.
Harrastuksiini kuuluu kirjoitten kirjoittelu, lukeminen, askartelu (atc-kortit, decot), käsityöt, ristikot, keräily (postikortit ja enkelit) erilaiset vaihdot ja sukututkimus.
Elämäni ei aina ole auringonpaistetta, mutta niitä onnenpipanoita sattuu polkuni varrelle varsin paljon, kun vain aina huomaan ne...
*Onnea on kirje ystävältä * *Onnea on tuore kuppi kahvia* * Onnea on halaus rakkaalta*
Elämän mottona: Ole toisille sellainen kuin toivot toisten olevan sinulle!
KUVIEN KOPIOINTI KIELLETTY!!!

Käytiin aamukävelyllä rannassa. Tältä näyttää ranta nyt...

Kissat on tietenkin aina kävelyllä mukana. Seuraavat kuin koirat.=)
Ulkona on jo helteinen päivä, ihanaa! Eilen illalla grillattiin-taas ja tuntui oikein kesälomalaiselta! Hyvää ruokaa ja kylmä olut! =D
Illalla katsoin kolmosen elokuvan palaa luokseni. Se herätti kummasti ajatuksia... Minulla oli elinten luovutustestamentti. Isän kuoltua hävitin sen. Tunsin, että elämä on liian epäreilua... Ja osa surua ja tuskaa kiteytyi siihen pieneen paperin palaseen. Tämän hetkisestä terveydentilasta en tiedä, että kelpaanko edes luovuttajaksi. Lääkitykseni (mm.ssa marevan) takia en saa ainakaan saa verta luovuttaa. Mitenkähän lie? Tarjuska! Tiedätkö asiasta??? Leikkaukset ovat jo sinällään Marevanin takia vaikeita.. Muutaman leikkauksen olen marevanin kanssa käynyt läpi ja on tarkkaa... Ennen Ellin syntymää jouduin Marevanin käyttäjäksi ja synnytys oli jo oma prosessi sen takia... Nyt, kun isän kuolemasta on kulunut kohta seitsemän vuotta olisin varmaan jo valmis kirjoittamaan uuden elinten luovutustestamentin.
Sunnuntaina keskustelin tekstiviestein yhden kaverin kanssa kuolemasta. Siitä miten toiset parit (yleensä enemmistö) ei keskustele kuolemasta. Me ollaan Maken kanssa puhuttu kaikki selväksi. Kumpikin tietää millaiset hautajaiset ja mihin haluaa tulla haudatuksi. Minusta pieniä asioita, mutta tapahtuma hetkellä niin suuria. Kuitenkin elämä on niin raakaa, että ei voi tietää milloin on elon hetken viimeinen päivä. Minä olen aina sanonut, että haluan kuolla saappaat jalassa. Se on itselle paras lähtö... mutta jäljelle jääville kamala shokki. Isä sairasti pitkään ja siihen ehti sopeutua. Ja jopa toivoi, että isä pääsisi pois. Kyllä minun ajatukset on synkkiä.. Jatketaanpa muusta aiheesta.
Yö oli hikinen, en muistanut illalla viedä tuuletinta yläkertaan. Niko lähti kolmen aikaan alakertaan nukkumaan kun oli niin kuuma. Nukkui kuulema alakerrassa paremmin ne muutamat tunnit kuin yläkerrassa koko aikana. Lapset heräsi aamulla jo kuuden jälkeen. =/ Olisin halunnut nukkua..
Äiti soitti aamulla, että pestäisiin mattoja tänään. En jaksanut yksinkertaisesti lähteä. Menen huomenna. Tämän päivän haluan vain olla.. Tehdä omia juttuja! Niko menee kohta kaverilleen uimaan ja leikkimään.. Me ollaan tämä päivä Ellin kanssa kaksin. Elli varmaan uiskentelee altaassa ja minä täytän ristikkolehteä! Ja illalla taas grillataan.. =P
|
|